maanantai 23. toukokuuta 2016

Pallo mahassa

Pallo mahassa sen kuin kasvaa, tulevaa elämänmuutosta varten muutamia tarpeeseen ommeltuja juttuja seuraavassa kuvasarjassa: 


Imetystyyny, sisuksen sain ja päällisen Ananas-kangas peräisin meidän
vanhasta sohvasta. Vetoketju äidiltä saatuja vanhoja kierrätys-vetskareita.
Ja meillä on viimein olkkarissa kauan haaveilemani uudet matot! Jee!


Ei oikein housut sovi enää jalkaan, hyvä syy ommella uudet.
Karelia-kangas löytyi Käpysen palalaarista, resori lahkeissa on
minun oma vanha treenitoppi, suosikki aikoinaan.
Palvelit hyvin vuosia, nyt saat jatkoaikaa toivottavasti yhtä pitkään.


Peitto tulokkaalle pehmoisesta velourista. Koko n. 1m x 1m, kankaan ostin Kangashamstereista mutta on käsittääkseni Metsolan Kurre-velouria?
Kuinka ihana materiaali oletkin, saumurini ei sinusta tykkää ja sait sen taas kerran sekaisin.
Lepyttelyyn meni pitkä aika, joten voi olla me emme enää kohtaa ainakaan tuolla omassa ompsussa.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Perhosia ja bambeja

Meillä oli viime lauantaina kaveriporukan omat ompelulanit.
Laneilla valmistui kaksi ihanaa Passerie-haalaria koossa 98, olen kyllä tykästynyt tähän kaavaan!
Muokkauksia tein, lyhensin jälleen lahkeet shortsimittaan ja lisäsin vetoketjun eteen.
Jätin nyt myös selkäpuolen tampit pois enkä tehnyt selästä niin avaraa.










Kuviokankaat taas näitä pikkupalasia mitä oon yrittänyt tuhota ja hyvin onnistui taas tuhoaminen.
Yksiväriset keltaiset löysin Käpysen palalaarista, jota oli todella kivaa (mutta vaarallista) päästä penkomaan! Nämä piti mennä lahjoiksi mutta voi olla että ainakin tuo bambi jää sankarittaren käyttöön kun en varmaan raaski antaa pois :)

Tule jo kesä ja kesäkelit!!

torstai 5. toukokuuta 2016

Lempikangasta ei heitetä roskiin

Ei niin!
Vaikka tässä tapauksessa oli jäljellä enää rippeet.
Vaihdoin kaverilta kangasvaihtareilla muutamat Suttupitsin palaset.
Sain niistä juuri ja juuri tehtyä itselle leggarit niin, että Suttupitsi riitti etukappaleisiin.
Loput (vähän vielä jäi) on sitten tässä:



Taas yksi kesäsetti! Näitä on vaan niin kiva tehdä. Topin malli "Peppi" caprileggarit "Diamonds". Leggareiden lahkeensuihin ompelin korsiteeksi mustaa joustopitsiä että joku juju löytyisi niistäkin.
Topin musta trikoo kierrätystrikoota, ilmettä pehmentämään tein kanttaukset mintun värisellä resorilla alunperin suunnittelemani mustan sijaan. Tykkään!

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Tilkuista toppeja

Tilkkulaatikon ja pikkupalojen tuhoaminen jatkuu. Nämä topit on tehty kaikki samalla kaavalla "Peppi" (OB 6/13). Kaavasta on kaksi versiota, etukappaleen voi tehdä kokonaan yhdestä kappaleesta tai sitten näin miten kaksi vasemman puoleista on tehty. Kiva kaava, tykästyin!



Laitoin napit vain toiseen näistä, kokeillaan miten toimivat käytännössä.
Kaikki sankarittaren topit ovatkin jo enemmän tai vähemmän pieniä, joten uusille olikin jo tilausta.
Kaikki kankaat lilaa yksiväristä lukuunottomatta Noshia.

Ps. Värikästä Vappua!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Polulla

Polku-kangasta oli hiukan liian nafti pala. Jatkoin etupuolta olkakaarrokkeilla ja takapuolelle tuli myös mustaa (mustat palat jämäpaloja).
Hieman "miehinen" tästä minun makuun tuli mutta koska paita on kovasti sankarittaren mieleen todennäköisesti päätyy hänelle käyttöön.
Kaava ja kankaat Nosh, paidasta tuli reilu joten odottaa vielä jemmakaapissa.




Katsotaan onko sankarittarella mieli muuttunut sitten kun paita on sopiva :)

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Vilskettä

Pakkohan kesäksi oli muutama mekko tehdä, vaikka viime kesän ilmat onkin vähän liian hyvässä muistissa. Jospa tänä kesänä olisi mekkokelejä hiukan enemmän.

Noshin Vilske- ja Vinoraita-kankaista syntyi Lionella-mekko OB 3/15 kaavalla.
Mekon ompelu aiheutti verta, hikeä ja kyyneleitä, minulla jostain syystä aina vaikeuksia kirjoitettujen ohjeiden ymmärtämisessä eikä nuo OB:n ohjeet ole aina ihan selkeimmistä päästä :D
En kyllä tosin meinaa ymmärtää vaikka joku kertoisi miten jokin homma pitää tehdä, mulle pitää näyttää ja opin sitten kun saan kokeilla itse. Tästä syystä en ohjeita yleensä edes lue, onneksi ihanilta ompsu-kamuilta ja  fb:n ryhmistä saa aina tarvittaessa apua ja vertaistukea.

Mekko valmistui kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, jospa se seuraava valmistuisi
sitten vähän kivuttomammin.





Tämän toisen mekon kaava jo jostain paitakaavasta itse sävelletty. Tarkoitus oli tuhota jämäpaloja. tuota alinta frillaa ei alunperin pitänyt tulla eikä kangastakaan ollut yläosaa ja hihoja enempää.
Viritelmä näytti kuitenkin niin omituiselta, juuri siltä että kangas on loppunut kesken ja paita on liian lyhyt. Onneksi löysin Paisleytä Kangashamstereista juuri sopivan palasen lisää, nyt kyhäelmä ei näytä enää (ihan) niin oudolta.


Hihan keskellä reunasta ylöspäin n. 5 cm pätkä framilonia. Joku päähänpistokokeilu, en oo vielä varma oliko hyvä idea vai ei. Tarkoitus oli saada hieman liian pitkä hiha lyhyemmäksi ilman saksimista. Noh, tällä mennään nyt!


Sankaritar pitää kovasti kummastakin mekosta joten eiköhän tuo Paisleykin käyttöön päädy,
paistaisi sitten vaan se arska!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Hiirulaisia ja pallobyysat

Mikä tuo onnen kangashamsterille?
Tietysti se kun toinen kangashamsteri myy muovikassillisen "ylimääräisiä" kankaita ja tuo kassillinen vaihtuu kymppiin. Ostin siis sian säkissä, ja mitä herkkuja siellä olikaan!
Olen myös huomannut että olen kaikkein luovimmillani kun saan eteeni näitä pikkupalasia.
Aivot ruksuttaa kun pääsee suunnittelemaan mitä mistäkin palasta saa aikaiseksi ja sormet syyhyää päästä sommittelemaan eri kuoseja keskenään.

Tällä kertaa syntyi kesävaatetta:



Hiirikankaasta tuli t-paita, kaverikseen se sai Noshin toffeen väristä resoria ja kierrätystrikoiden laatikoista löytyi vielä sävyihin sopiva vanha Marimekon trikoopaita.
Paidasta tein caprit. Taas yksi kesäsetti valmis!


Nämä pallobyysat syntyivät myös kassissa olleesta jämäpalasta.
Näistä tuli kyllä herkut, vähän harmittaa ettei sovi itselle :D